”Kevään makein ompelukilpailu”

Noshilla on meneillään lippapipokilpailu. Kaikki mukaan, sillä palkinnot ovat huikeat!

 

 

”Toteuta oman visiosi mukainen lippapipo ja lähde mukaan kisaamaan 50,00€ arvoisista lahjakorteista.

Kilpailuun voi osallistua mistä tahansa materiaalista valmistetulla lippapipolla, jonka valmistuksessa on käytetty NOSH-kaavaa. Oman luomuksen toteuttamiseen ja kilpailukuvan tallentamiseen on aikaa 8.6.2014 asti. Parhaan lippapipon äänestys tapahtuu 9. – 15.6.2014 välisenä aikana tällä sivulla.

Palkitsemme kolme eniten ääniä saanutta lippapipoa 50€ lahjakortilla Nosh Organics -verkkokauppaan. Lisäksi arvomme kolme kappaletta 50€ lahjakortteja äänestäneiden kesken.”

 

Kilpailuun pääset osallistumaan TÄSTÄ.

 

Itsehän olen jo muutaman version testaillutkin. Ja ajattelin lähteä ainakin tällä mukaan:

 

 

Kisaan saa siis lähettää useammankin kuvan. En vielä tiedä pystynkö ompelemaan lisää, sillä olen onnistunut rikkomaan selkäni jotenkin ja sen puolesta en saisi tehdä oikeastaan mitään.

Mutta katsellaan ja sillä aikaa osallistuukaa te!

 

.Heli

Julkaistu kategoriassa Yleinen, kirjoittanut .
Heli

Tietoja Heli

Kahden pienen pojan (10/10 ja 05/12) kotiäiti, joka opettelee ompelua kantapään kautta. Tykkään myös näprätä kaikenlaista, sisustaa, laittaa hyvää ruokaa ja välillä jopa tuunata hieman huonekaluja. Ammatiltani olen kosmetologi mutta tällä hetkellä kerkiän tekemään vain hieman rakennekynsiä. heli@tikkitaivas.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *