Katseet ja odotukset kesässä!

Lapset kyselee lähes joka päivä koska kesä tulee.. Vielä pitäisi muutama viikko odotella. Sillä aikaa voikin hyvin ommella kesävaatteita!

 

 

Molemmille pojille lentskariteepparit. Kankaat Eurokankaasta. Isomman paita on tehty OB:n Railway stripes -kaavalla, lyhensin vain hihat. Koko n. 116/122. Pienempi on tehty On The Roadilla, koossa 98/104.

 

Toisetkin teepparit tuli samoilla kaavoilla. Tämä ihana pöllökangas on Poppanavakan pisteeltä messuilta. Eli on siis Triteksin valikoimaa. Oli kiva kun he olivat ottaneet myös kankaita mukaan. Tampereelle kun on täältä Pk-seudulta sen verran pidempi matka, ettei ihan kauhean useasti tule vierailtua. Kerran kesässä tosin pyrin käymään!

 

 

 

Sitten vanhemmalle poikaselle kesäsetti koossa 122/128. Paita on samalla kaavalla kuin ylemmätkin. Housut on, uuden mahdollisuuden annettu, OB:n Chillax -kaavalla. Levensin hiukan lahkeita näihin shortsiversioihin ja toimii! Näitä lisää! Kankaat on ikivanhoja. Yritänkin nyt päästä vanhoista kankaista eroon, enkä jää jemmailemaan. Silti olen sortunut uusiin houkutuksiin, mutta aika hyvin olen ommellut ne samointein kyllä vaatteeksi. Siitä olen ollut ylpeä!!

 

 

Ja  pitihän Chillaxit vielä testata ihan pitkälahkeisenakin. Ja istuu muuten todella hyvin! En tiedä mitä aikaisemmin olen tyrinyt kaavan kanssa mutta nyt 122cm:lle 128:n Chillaxit istuu todella hyvin, tietysti hieman on kasvuvaraa mutta muuten loistavat. Näitäkin teen ehdottomasti lisää! Olihan muuten työn ja tuskan takana ommella tarvittavan lyhyt kumppari vyötärölle. Katsoin OB:n mittataulukosta, että pojan lantionymp. on kokoa 92/98. Heh. Nuoremmankin pojan 98/104 koko käyttävän lantion ympärys oli kokoa 80. Hassua mitoitusta kyllä nuo taulukot.

 

 

 

 

 

Lahkeet housuissa on aikas pitkät ja niitä olisikin voinut jo kaavaan lyhentää, mutta ompahan ainakin kasvunvaraa.

 

Poikaset innostui poseeraamaan ja samalla kuvattiinkin pienimmän 3v. kuvat. Tuli aikas söpösiä kuvia!

 

 

 

 

Hyvää viikonloppua! <3

 

.Heli

Julkaistu kategoriassa Yleinen avainsanoilla , , , , kirjoittanut .
Heli

Tietoja Heli

Kahden pienen pojan (10/10 ja 05/12) kotiäiti, joka opettelee ompelua kantapään kautta. Tykkään myös näprätä kaikenlaista, sisustaa, laittaa hyvää ruokaa ja välillä jopa tuunata hieman huonekaluja. Ammatiltani olen kosmetologi mutta tällä hetkellä kerkiän tekemään vain hieman rakennekynsiä. heli@tikkitaivas.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *