Kirjoittajan arkistot: Heli

Heli

Tietoja Heli

Kahden pienen pojan (10/10 ja 05/12) kotiäiti, joka opettelee ompelua kantapään kautta. Tykkään myös näprätä kaikenlaista, sisustaa, laittaa hyvää ruokaa ja välillä jopa tuunata hieman huonekaluja. Ammatiltani olen kosmetologi mutta tällä hetkellä kerkiän tekemään vain hieman rakennekynsiä. heli@tikkitaivas.fi

Aarremetsästä mummolaan

Aarrekidillä oli tuossa hetki sitten kangasalet ja napsuihan sieltä muutamaa kangasta. Ensimmäisenä ompelin aarremetsä -kankaasta pienemmälle poikaselle shortsit.

 

 

Kaavapohjana käytin OB:n Cillax -kaavaa. Tosin eipä siitä tainnut kauheasti jäädä mitään alkuperäistä. Katkaisin lahkeet polviin ja levensin lahkeita. Suurimpana muutoksena halkaisin kaavan ylhäältä johonkin puoleen väliin reittä ja levitin n. 5cm vyötäröltä. Ompelin laskoksen kuitenkin vain muutaman sentin matkalta kiinni. Näin saa kivaa pussimaisuutta housuun.

 

 

Shortsien kaveriksi ompelin Raide -kaavalla teepparin. Kangas on Marimekon trikoota. Ostin joskus ysmyilta iiison palan halvalla. Tuntuu, ettei se lopu koskaan, hehe. Setin koko on n. 98/104, hieman reiluja vielä tuolle metriselle 3v.lle.

 

 

 

Aarremetsäsätä matkataankin sitten mummolaan. Ja niin ihanaa on tuo Verson Puodin mummolan tuntu -trikoo. Ihanan pehmeetä ja jämäkkää. Ei kyllä häviä normi jc:lle yhtään, joten hyvin passaa housumateriaaliksikin. Näissä shortseissa käytin Mock Denim -kaavaa pohjana. Halkaisin sivusaumat ja pätkäisin lahkeet polven alle. Leikkasin vielä lennossa kulmat pois ja lisäsin taskut. Kaveriksi tein Metsolan bambista teepparin. Tätä niin metsästin joka paikasta. Viime kesänä oli serkkupojan vanha bambipaita ihan lemppari. Onneksi fb:n kangashamstereista pikku pätkä löytyi! Tämäkin setti kokoa 98/104.

 

 

 

Voih, tulisipa pian jo kesäkelit..

.Heli

 

 

Kuvakollaasia talvelta

Ei tunnu enää jotenkin loogiselta alkaa erittelemään kuukaisien takaisia ompeluksia, joten aattelin tehdä muutaman kuvakollaasin. Ensimmäiseen kokosin lähinnä pojille tehtyjä vaatteita.

 

 

 

 

Syksyllä tein kummallekin collaripaidat. Isomman Metsolan kuplaa ja pienemmän Verson pisaroita. Hiuvien kanssa näytti niin söpösiltä.

 

Lue loppuun

Katseet ja odotukset kesässä!

Lapset kyselee lähes joka päivä koska kesä tulee.. Vielä pitäisi muutama viikko odotella. Sillä aikaa voikin hyvin ommella kesävaatteita!

 

 

Molemmille pojille lentskariteepparit. Kankaat Eurokankaasta. Isomman paita on tehty OB:n Railway stripes -kaavalla, lyhensin vain hihat. Koko n. 116/122. Pienempi on tehty On The Roadilla, koossa 98/104.

Lue loppuun

Kevättä ilmassa!

Blogi on ollut kovin hiljainen viime aikoina ja siihen onkin ollut muutama hyvä syy. Ensiksin ollaan sairasteltu koko alkuvuosi erittäin kiitettävästi, joka on vienyt voimia kovasti. Ja toiseksi, mukavampi syy; me muutettiin! Jee!! Pääsimme ihka omaan kotiin, omalla pihalla! <3 (Psst ja mikä mahtavinta, mulla on nyt oma OMPELUHUONE! Jee!) Ollaan asuttu uudessa kodissa nyt reilu kolmisen viikkoa ja aika hyvin alkaa olla paikat kunnossa. Hieman tavarat hakee vielä paikkojansa mutta kyllä tää tästä. Ihanaa kun kaikilla on tilaa!

 

Ompelukoneisiinkin tuli pidettyä muutaman viikon tauko, iiks! Ja blogijonossa olis miljooooonakaks postausta ja kuvattua vaatetta. En tiedä mitkä enää laittaisin näytille vanhimmista. Ehkä teen muutaman kuvakollaasin muutamalla sanalla niin edes kuvat tulee talteen.

 

Nyt taidan kuitenkin aloittaa vanhemman pojan kevättakista, josta olen kovin ylpeä! Rakastuin niin Mini Rodinin pico -takkiin (http://www.pikkuotus.fi/product/1628/mini-rodini—pico-jacket-black), mutta hinta vaan on niin suolainen, että en millään raaski ostaa sitä. Jotenka päätin siis tehdä itse! Kaavapohjana käytin OB:n Windy Days -kaavaa. Kangas piti ensin ostaa mutta sitten jaloissa pyöri oma vanha tikkivuorinen musta lyhyt takki. Muutamia haasteitahan tuon vanhan käyttö aiheutti ja naureskelinkin, että olisin tehnyt uusista kankaista monta takkia siinä ajassa kun pähkäilin osia tuosta vanhasta. Mutta lopputulokseen olen todella tyytyväinen!

Lue loppuun

Kuulumisia!

Hellou, täällä ollaan. Blogi on ollut tovin hiljainen. Joulukuussa oli kiirettä lahjaompelusten kanssa ja siitä kun stressi ja joulu hälveni iski kauhea parin viikon mittainen flunssa. Noh, nyt alkaa olla sitten jo parempi ja jos saisi ladottua ennen jouluakin valmistuneet työt tänne nähtäville. Mutta aloitetaan silti joulusta.

 

Lahjoja jaksoin ommella aika kiitettävän määrän, enkä siksi ala niitä juuri erittelemään mutta muutamia voin nostella. Tänä vuonna ei kukaan saanut pelkästään ostettua lahjaa, mistä olen oikein ylpeä!

 

Lue loppuun