Avainsana-arkisto: hatut

Nosh, Nosh ja vielä kerran Nosh!

Ah, niin ihana Nosh Organics! Varmaankin keväällä ensimmäistä kertaa tutustuin kyseiseen firmaan ja heidän kankaisiin. Täytyy kyllä myöntää, että se oli RAKKAUTTA ensisilmäyksellä! Tämän syksyn mallisto kyllä sulatti sydämeni samantien, joten kun valmiita paloja tuli myyntiin niin se oli siinä. Sain vielä extrana kokeiluun raitaribbejä, ihania ihania! Kiitos paljon! <3

Tässä muutamia kevään ja kesän aikana tehtyjä vaatteita Noshin kankaista:

Lue loppuun

Tästä se alkaa!

Ajattelin aloittaa pienimuotoisen ”päiväkirjan” tekemistäni ompeluksista ja mikä ettei myös sisustus- ja tuunausjutuista, mutta nälkä kasvoikin syödessä ja ihana siippani tekikin minulle kokonaan omat sivut! Kiitos Rakas!

Ostin oman ompelukoneen vuonna 2005 ja siitä lähtien olen ommellut, välillä enemmän ja välillä vähemmän. En siis ole käynyt mitään alan koulutuksia, ihan vain yläasteen käsityötunneilta oppini imin. Noin kolmisen vuotta sitten, esikoisen syntymän innoittamana ostin saumurin ja aloin tekemään lasten vaatteita. Nyt olen myös rohkaistunut ompelemaan aikuistenkin vaatteita, tosin toistaiseksi vain itselle.

 

Tässä tulee pieni kuvapläjäys jo tekemistäni vaatteista:

Lue loppuun