Avainsana-arkisto: ulkohaalari

Vauvalahja (baby present)

Vanhempani pyysivät tekemään vauvalahjaa heidän tutulleen, joka sai esikoispoikansa alkukesästä. Noh, lahjan teko hieman viivästyi, mutta valmistui lopulta. Olipa hankalaa tehdä vaatetta vauvalle, jonka koosta ei ole mitään tietoa. Vauva on tällä hetkellä noin puolivuotias, joten päädyin tekemään 68/74-kokoisen vuoritetun haalarin ja myssykän.

Lue loppuun

Tästä se alkaa!

Ajattelin aloittaa pienimuotoisen ”päiväkirjan” tekemistäni ompeluksista ja mikä ettei myös sisustus- ja tuunausjutuista, mutta nälkä kasvoikin syödessä ja ihana siippani tekikin minulle kokonaan omat sivut! Kiitos Rakas!

Ostin oman ompelukoneen vuonna 2005 ja siitä lähtien olen ommellut, välillä enemmän ja välillä vähemmän. En siis ole käynyt mitään alan koulutuksia, ihan vain yläasteen käsityötunneilta oppini imin. Noin kolmisen vuotta sitten, esikoisen syntymän innoittamana ostin saumurin ja aloin tekemään lasten vaatteita. Nyt olen myös rohkaistunut ompelemaan aikuistenkin vaatteita, tosin toistaiseksi vain itselle.

 

Tässä tulee pieni kuvapläjäys jo tekemistäni vaatteista:

Lue loppuun